Expat-vaimon kiireitä

Oho! Viime blogipostauksesta on ehtinyt vierähtää yli kaksi viikkoa – on ollut niin paljon kiireitä, etten ole ehtinyt päivitellä tai pohdiskella blogiani. Kiire sinällään on hyvä asia, olen tässä hieman yli kuukaudessa oppinut itsestäni sen, että vaikka olenkin aikamoinen kotihiiri ja tarvitsen paljon omaa aikaa palautumiseen, tulen hulluksi, jos kalenterissa ei ole mitään merkintöjä lähiviikkoina.

Muutama viikko sitten oli juuri sellainen tilanne, että kalenteri näytti tyhjältä noin seuraavat kolme vuotta eteenpäin. Maanantain ja tiistain revin lähes hiuksia päästäni, mutta kuten täällä onneksi yleensä käy, yhtäkkiä alkoi tulla sähköposteja ja puheluita ja nyt taas tekemistä riittää! Sen lisäksi, että käyn kerran viikossa opettamassa suomea suomalaisen firman singaporelaisille työntekijöille, olen mukana järjestämässä Singaporen suomalaisille (tai suomalaissukuisille) lapsille itsenäisyysjuhlaa ja viime viikolla liityin varajäseneksi Singaporen suomalaisten (SiSun) hallitukseen. Varajäseneksi sen vuoksi, että viralliset hallituspaikat ovat toistaiseksi täynnä (ja niiden lisääminen ei tuosta vaan onnistu), mutta voin silti auttaa tapahtumien järjestelyssä, käydä kokouksissa ynnä muuta sellaista. Näissä kaikissa tapahtumajärjestelyissä parasta on se, että pääsee tutustumaan ihmisiin.

Pelkäsin etukäteen, että olisin Singaporessa kovin yksinäinen, enkä tutustuisi täällä kehenkään. Lähes kaikki tuntemani ulkomailla asuneet suomalaiset ovat kertoneet, että toisista suomalaisista on helppo saada kavereita ulkomailla ja voin todellakin vahvistaa tämän! Täällä ollaan oltu todella avoimia uusia ihmisiä kohtaan, otettu mukaan toimintaan ja haluttu auttaa. Yksin ei ole siis tarvinnut olla, tällä hetkellä kun täälläkin vietetään Suomi 100 -juhlavuotta niin tapahtumia ja tekemistä riittää.

Välillä kuulee (Suomessa asuvilta suomalaisilta) valitusta siitä, miksi expatit eivät yritä tutustua paikallisiin, vaan pyörivät vain omissa piireissään. Paikallisiin tutustuminen olisi toki mukavaa, ja onneksi vähän sitä pääsenkin tekemään tuon suomen opetuksen kautta, mutta ymmärrettävästi maassa, jossa asuu noin miljoona ulkomaista työntekijää, ei paikallisia yleensä kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin, jotka tulevat ja lähtevät muutaman vuoden sykleillä. Toinen syy siihen, miksi etenkin expat-puolisot viettävät aikaa keskenään on se, että seuran ja tekemisen tarve on suurin päiväsaikaan, kun puolisot ovat töissä ja lapset koulussa. Paikalliset ovat tietysti päivisin töissä, joten heistä ei ole siihen aikaan kahviseuraksi. Näiden syiden lisäksi vertaistuki on valtava voimavara ulkomaille muuttaessa. Suomessa on tietysti perhe ja kavereita, keille voi puhua, mutta toiset expatit ymmärtävät parhaiten, miltä uudessa kotimassa asuminen tuntuu ja mitä se tuo tullessaan. On tosi helpottavaa kuulla, että muillakin voi olla samoja ongelmia uuteen kulttuuriin ja elämään sopeutumisessa kuin itsellä.

Meidän expat-versio tosielämän konmarituksesta päättyi toissa maanantaina, kun saatiin viimein meidän tavarat Suomesta. Paljoahan me ei otettu mukaan: sänky, työpöytä, keittiötarvikkeet ja joitakin yksittäisiä esineitä kuten tärkeimmät kirjat, valokuvat ja koriste-esineet. Tavarat oli purettu hetkessä, mutta tekemistä riittää vielä tiskauksessa ja pyykkäyksessä, kaikki kontissa ollut kun haisee vähän ummehtuneelta. Meillä ei ole täällä tiskikonetta, jostain syystä tällä näissä kerrostaloasunnoissa harvemmin on, vaikka tilaa kyllä meidänkin keittiössä olisi sellaiselle ollut. Voitaisiin tietysti ostaa täältä astianpesukone itse, mutta sille ei ole valmista paikkaa eikä vesipistettä keittiössä, joten vuokra-asuntoon ei sellaisen järjestäminen onnistu.

Monet täällä ovat sanoneet, kuinka ihanaa oli saada omat tutut tavarat ympärille ja kuinka se helpotti kotiutumista. Ennen kuin saatiin meidän tavarat, ehdin moneen kertaan ihmetellä, mihin me kaikkea sitä rojua muka tarvitaan. Nyt kuitenkin, kun omat, suomalaiset astiat ja vanhalta kodilta tuoksuvat lakanat on täällä, tuntuu se kyllä aika kivalta. Tähän asti ollaankin eletty vähän niin kuin hotellissa, kun omaisuus on koostunut vaatteista ja muutamista, välttämättömistä huonekaluista. Yllättävän hyvin olivat tavarat muuten säilyneet kuljetuksen aikana, ainoastaan kaksi mukia hajosi, kaikki muu tuli ehjänä perille. Toinen hajonneista mukeista kyllä harmitti, sillä se sattui olemaan mun Helsingin yliopisto -muki, jonka ostin viimeisillä rahoillani toisena yliopistovuotena. Se ei ollut arvokas, mutta tunnearvoa oli senkin edestä. Samanlaisia mukeja ei taideta enää edes valmistaa, nyt ne on vaan tylsiä valkoisia, mustalla yliopiston logolla.

Marraskuu on tuonut tänne mukanaan sadekauden. Sadekausi ei täällä ole yhtä voimakas kuin monissa muissa Aasian maissa, mutta suurimmaksi osaksi päivät ovat pilvisiä ja sateisia, joka päivä myös ukkostaa. Kerran jouduin täällä sellaiseen rankkasateeseen, että pelkäsin sateenvarjon hajoavan, kun vettä tuli taivaalta niin kovaa. Sade ei ole täällä niin ikävää, koska se ei ole kylmää niin kuin Suomessa, mutta juuri noiden rankkojen kuurojen vuoksi ollaan jouduttu nyt sitten pitämään taukoa nähtävyyksien kiertelystä. Suurin osa Singaporen kiinnostavimmista nähtävyyksistä on ulkona, eikä niitä ole mitään järkeä kierrellä rankkasateessa, kun kaduilla on vettä nilkkoihin asti.

Tänne kuuluu siis ihan tavallista, välillä tylsääkin elämää. Mutta sellaista se on, arki on lopulta aika samanlaista niin Singaporessa kuin Suomessakin. Alla todistusaineistoa siitä, että Singaporessakin sataa.

#sadekausi #arki #kiire