Lääkärikäynnit singaporelaisittain

Yksi vaikeimmista asioista uuteen maahan muuttaessa on terveydenhuollon järjestäminen. Singaporessa ja Suomessa on tietysti aivan täysin erilainen terveydenhuoltojärjestelmä, enkä minä määräaikaisen oleskeluluvan haltijana ole oikeutettu samanlaisiin terveydenhuollon etuihin kuin Singaporen kansalaiset ovat. Singaporen kansalaisten ja pysyvän oleskeluluvan haltijoiden terveydenhuolto on aika monimutkainen järjestelmä, enkä lähde sen erityispiirteitä tässä avaamaan, osittain koska en itsekään tiedä siitä kaikkea. Minä määräaikaisella oleskeluluvallani saan kyllä mennä mihin tahansa sairaalaan, lääkäriasemalle, yksityisvastaanotolle tai klinikalle, mutta maksan hieman eri tavalla kuin muut.

Singaporessa, kuten Suomessa, on siis valtion sairaaloita ja terveyskeskuksia, mutta paljon myös kalliita yksityissairaaloita ja -klinikoita. Koska minun terveydenhoitokuluni maksaa vakuutus, enkä tosiaan ole oikeutettu minkäänlaisiin alennettuihin hintoihin, yksityissairaaloissa vierailu ei ole juurikaan kalliimpaa kuin julkisella käyminen. Lisäksi yksityissairaaloissa saa todennäköisemmin parempaa palvelua englanniksi, julkisella puolella tämän varaan ei voi aina laskea.

Eli siis, minulla ei ole kokemusta Singaporen julkisen puolen terveydenhuollosta, siispä se jää tämän blogipostauksen ulkopuolelle. Julkiseen sairaalaan saattaisin hakeutua ehkä jossakin kiireistä apua vaativassa tilanteessa, etenkin jos tarvitsee jonkin erityisalan palveluja. Olen kuullut, että etenkin lapsiperheiden kannattaa hakeutua julkisen puolen lastensairaalaan hätätilanteissa. Käsittääkseni kaikissa yksityissairaaloissa on myös 24/7 päivystys, joten sen puolesta ei ole välttämätöntä hakeutua julkisen puolen sairaalaan.

Olen joutunut käymään lääkärissä sekä päivystyksessä että sitten hieman kiireettömämmin, kahdessa eri yrityksessä. Ensimmäinen kerta singaporelaisella lääkäriasemalla oli hieman hämmentävä. Ensin tietysti jonotettiin ilmottautumaan. Koska kyseessä oli päivystys, piti kertoa, miksi on sinne hakeutunut. Suomalaiselle ärsyttävästi tässä ei ollut minkäänlaista yksityisyydensuojaa, vaan omat vaivat piti selostaa samalla kun takana jonottavat kuuntelivat. Onneksi kyse oli vain selkävaivasta.

Suomessa tässä vaiheessa pitäisi tietysti jännittää, näkeekö vastaanottava hoitaja kyseisen vaivan tarpeeksi pahaksi, että pääsee lääkärille, mutta täällä kun maksaa lystin itse, ei ketään kiinnosta oletko tarpeeksi kipeä haukeutuaksesi lääkäriin vaiko et. Hoitajien on tietysti hyvä tietää, miksi päivystykseen on hakeutunut, sillä kiireellisemmät potilaat hoidetaan ensin.

Ilmoittautumisen yhteydessä annetaan numero, joka sitten oman vuoron koittaessa kilahtaa sen huoneen oven ylle, johon potilaan on tarkoitus mennä. Sen aikaa voi odotella aulassa, jotka yleensä ovat suomalaisiin terveyskeskuksiin verrattuna aika mukavia ja siistejä. Jos ei ole käymässä päivystyksessä vaan on varannut lääkärille ajan, tulee hoitaja ensin hakemaan lyhyeen hoitajan tutkimukseen. Täällä potilaalta otetaan verenpaine ja punnitaan ennen jokaista varattua lääkäriaikaa. Ensimmäisellä kerralla minut myös mitattiin.

Itse lääkärille juttelu ei eroa suomalaisista käytännöistä: lääkäri tavataan yksin omassa huoneessa ja lääkäri tekee tarvittavat tutkimukset ja kyselee oireista. Tosin olen huomannut, että täällä on yleisempää ottaa joku tukihenkilö mukaan ihan tavallisellekin lääkärikäynnille. Jos lääkäri määrää esimerkiksi verikokeita, ei niitä varten tarvitse lähteä etsimään laboratoriota, vaan lääkäri ohjaa istumaan samaan aulaan kuin missä aiemminkin odottelit. Laboratoriokokeet otetaan samoissa tiloissa kuin missä lääkärit toimivat, hoitaja tulee aulasta noutamaan ja vie johonkin laboratoriota varten tarkoitetuista huoneista. Tämä on suomalaiseen systeemiin verrattuna mielestäni tosi kätevää!

Labrakokeiden jälkeen mennään joko odottelemaan uudelleen lääkärille pääsyä tai jos kokeiden tuloksissa kestää kauemmin, käydään maksamassa, noutamassa lääkkeet ja lähdetään kotiin. Kyllä, noutamassa lääkkeet. Täällä siis saa lääkkeet mukaansa samasta paikasta kuin missä lääkäri toimii. Käytännöt vaihtelevat hieman klinikoittain, joissain paikoissa lääkkeet annetaan samalla tiskillä kuin lasku maksetaan, joillakin laskutukseen ja lääkkeisiin on eri tiskit. Olen myös törmännyt sellaiseen järjestelmään, jossa on eri tiski lääkkeiden antamiselle, yleisille asioille kuten seuraavan ajan varaamiselle ja vielä erikseen laskutukselle. Tämä yleisten asioiden tiski on tavallaan mielestäni hauska, sillä siihen jonotetaan jos tarvitsee varata uusi aika tai jos lääkäri antaa mukaasi joitain asiakirjoja tai papereita kuten esimerkiksi röntgenkuvia, sairaslomatodistuksia tai muuta sellaista. Jostain minulle käsittämättömästä syystä lääkäri ei voi suoraan antaa niitä papereita mukaan kun lähtee lääkärin huoneesta, vaikka yleensä ne siinä pöydällä edessä lojuvatkin.

Lääkäriltä lähdettyäni olen itse vielä usein aivan hukassa. Kun siis astun ulos lääkärin huoneesta, istun alas ja odottelen, että nimeäni (tai mahdollisesti sitä paperilapulla olevaa numeroa) huudellaan jonnekin tiskille. Parhaillaan täytyy odottaa kolmelle eri tiskille, mutta yleensä ei kovin kauaa. Joissakin paikoissa laskutukseen ei tarvitse jonottaa jos ei ole noudettavia lääkkeitä tai papereita, vaan tiskille tulisi ihan omatoimisesti marssia. Minulle ei ole vielä selvinnyt logiikka sen taustalla, milloin laskutukseen saa itse mennä ja milloin ei, joten olen aina se pihalla oleva "ang moh" (= täällä kutsutaan valkoisia nimellä ang moh, kirjaimellinen käännös kiinasta on "punahiuksinen"), joka säätää. Mutta sellaista se on vieraassa maassa.

Terveydenhuollon taso Singaporessa on korkea, joten täällä voi luottaa saavansa hyvää hoitoa. Päivystyksestä täytyy sanoa, että siellä asiat sujuvat ihailtavan nopeasti. En ole koskaan joutunut odottamaan lääkärille pääsyä yli 15 minuuttia kauempaa ja yleensä olen selvinnyt päivystyksestä ulos noin tunnissa, mukaan lukien jonottamiset eri tiskeille. Eniten aikaa vie mahdollinen lääkkeiden odottelu. Kohtaamani lääkärit ovat poikkeuksetta olleet todella mukavia ja englanti on sujunut yleensä hyvin. Tosin joillakin on selkeästi liikaa potilaita ja aivan liian kiire keskittyä yhteen potilaaseen kerrallaan. Yksityissairaalassa lääkärit saavat tietysti palkkansa potilasmäärän mukaan ja monet ottavatkin aivan liian monta potilasta hoidettavakseen, näin ollen välillä lääkärissä käydessä voi olla sellainen olo, että lääkäri ei ehdi edes tervehtiä ennen kuin on jo häätämässä ovesta ulos kun seuraava potilas odottaa. Tämä harmittaa tietysti etenkin sen takia, että jokaisesta lääkärikäynnistä maksaa pitkän pennin ja sillä rahalla odottaisi saavansa palvelua.

En tiedä, onko neulakammo Singaporessa jotenkin yleisempää kuin Suomessa, mutta on ollut vähän huvittavaa, miten sairaanhoitajat käyttäytyvät täällä verikoetta ottaessa. Ennen verikokeen ottoa hoitajat yleensä kehottavat hengittämään rauhallisesti, lohduttelevat kuinka koe on pian ohi, koetta ottaessa pyytelevät kauheasti anteeksi, kehottavat ajattelemaan iloisia ajatuksia ynnä muuta. On tietysti hienoa, että neulakammoiset otetaan huomioon, mutta koska itse en pelkää neuloja tai verikokeen ottoa, enkä usko näyttäväni mitenkään pelokkaalta tai järkyttyneeltä, on tämä vähän outoa ja tuntuu hassulta.

Sairaalassa vuodepotilaanakin tuli keväällä ikävä kyllä vietettyä aikaa. Sairaalassa olo ei koskaan ole kivaa, mutta täytyy sanoa, että yksityissairaala teki siitä huomattavasti mukavampaa. Sen lisäksi että sain oman huoneen ja oman kylpyhuoneen, sai päivän ruoat valita itse ikään kuin ravintolan listalta. Valitut ruoat tuotiin sitten huoneeseen ruoka-aikoihin. Parasta (jos nyt sairaalassa olemisessa voi olla jotain parasta tai hyvää) sairaalakäynnissäni olivat kuitenkin ihanat hoitajat. En ole missään Suomessa törmännyt yhtä mukaviin ja sympaattisiin hoitajiin kuin täällä sairaalassa ollessani. Saman sairaalan eri osastoilla käydessäni ihan tavallisella lääkärillä olen kyllä törmännyt todella töykeisiin hoitajiin, mutta vuodeosaston hoitajat olivat onneksi aivan erilaisia.

Singaporessa terveydenhoidossa on paljon etuja, etenkin juuri tämän yksityissairaalassa asioinnin vuoksi, mutta myös paljon huonoja puolia.

Hoitoon on täällä helppo päästä ja koska sairaala tienaa erilaisia tutkimuksia teettämällä, yleensä ollaan valmiita tutkimaan vaikka mitä. Suomessa taas moniin tutkimuksiin (esimerkiksi magneettikuvaukseen) voi olla jopa puolen vuoden jonot eivätkä lääkärit kovin helposti suostu kirjoittamaan lähetettä. Toisaalta sitten jääkin potilaan tehtäväksi arvioida, ovatko lääkärin määräämät hoidot tai tutkimukset oikeasti tarpeellisia. Sama juttu koskee lääkkeitä: koska lääkkeet ostetaan lääkäriasemalta, määräävät lääkärit mielellään usein turhia tai liian kalliita lääkkeitä. Suomessa en ole vielä tähän asti joutunut pohtimaan, onko lääkärin määräämä tutkimus tai etenkään hoito tai lääke turha, mikään instanssi Suomessa (julkisella puolella) kun ei hyödy ylimääräisistä tutkimuksista tai lääkekuureista, päinvastoin. Yksi asia mikä täällä todella ärsyttää, on lääkärien alttius määrätä antibiootteja joka ikiseen vaivaan. Itse olen saanut tapella, että sairaalassa ollessani lääkäri suostui lopettamaan turhan antibioottikuurin, joka kaiken lisäksi aiheutti sivuoireita. Argh.

Alla vielä hehkeä kuva minusta sairaalassa keväällä

Ja tärähtänyt kuva sairaalahuoneen ikkunan maisemista

Niin että kätevyydestään huolimatta Singaporen terveydenhuoltoa ei tule ikävä, kun täältä joskus tullaan takaisin. Suomen terveydenhuolto on oikeasti todella hyvä, jos se vaan ei olisi paikoin niin tajuttoman hidas ja tehoton.